Tulevaa reissua on alettu jo valmistella. Osa siitä vaatii viisumin, ja passikin oli aika heikoissa kantimissa, kuvasivu miltei irti jo. Piti siis mennä anomaan uutta.

En millään raskisi luopua vanhasta. Sivuilla on muistoja menneistä kulkemisista, lukemattomista työreissuista, ihanista seikkailuista miehen kanssa, merkintöjä muutoista valtameren taakse. Löytyy upeita viisumeita hologrammitarroineen, vaatimattomia syljellä liimattuja postimerkkileimoja, nopeasti hutaistuja nimikirjaimia ja pieteetillä piirrettyjä allekirjoituksia.

Passissa on vielä vuosi voimassaoloaikaa, vaikka hajoamassa onkin. Siksi se kuulemma täytyy antaa pois. Eikö sitä voisi mitätöidä? Aion harata vastaan vielä.

Vaikkei lentäminen kauhean ekologista olekaan, tykkään siitä hirmuisesti. Varsinkin jos lennän ilman lapsia, saan rauhassa tuijotella ikkunasta. Katselen pilvien välistä näkyviä joenuomia, hienoja vuorijonoja, maisemaan siroteltuja kyliä ja kaupunkeja.

Tälle kesälle onkin tulossa lentämistä enemmän kuin pitkään aikaan. Lennämme ensin koko perheellä meren yli länteen sukulaisten luokse, minä taas jatkan seuraavana päivänä itään. Vai mikähän ilmansuunta loppujen lopuksi onkaan kyseessä? Matka jatkuu siis Kiinaan Washington DC:stä. Sieltä palaan viikon kuluttua takaisin Yhdysvaltojen länsirannikon kautta Coloradon vuorille.

Mies on varsinainen maailmanmatkaaja. Kätköistänsä löytyy aina jos jonkinlaista valuuttaa. Katselen ja pyörittelen käsissäni kiinalaisia seteleitä.

En ole menossa Kiinaan ensimmäistä kertaa. Työmatkalla vajaa kahdeksan vuotta sitten yövyin yhden yön Pekingissä, matkalla Koreasta kotiin. Laskeutuminen Pekingiin illalla, jatko Helsinkiin aamulla. Hotellihuoneen ikkunasta ja matkalla lentokentälle näin vilauksen kiinalaisesta elämästä. Paljon polkupyöriä. Harmitti etten voinut olla pitempään, työkiireet vetivät takaisin.

Nyt on toisin, saan vaellella Pekingissä sentään melkein viikon. Lennoilla olen yksikseni, töllöttelen ennen näkemättömiä reittejä ikkunasta, vertailen maisemia karttaan, lueskelen, otan nokosia. Ihan luksusta.

Peking-oppaalle on tekeillä oma huppunsa. Minusta tuo Kioto-kangas on siihen aika sopiva. Jotenkin hehkuu sellaista lämpöä ja energiaa, seikkailua ja mystiikkaa.