Talviaikaan siirtyminen tuli meille jossain määrin yllätyksenä tänä aamuna. Saimme siis käyttöömme ylimääräisen tunnin aamupuuhiin, joten päätimme nauttia aamiaisen pitemmän kaavan kautta. Menuun kuului muiden makupalojen muassa meksikolaisherkku 'huevos rancheros' elikkä maatilan munat.               

               238348.jpg      

Kuten monista muistakin meksikolaisruoista, myös huevosista on väännetty jenkeissä monenlaisia versioita. Tässäpä huevos Johnin mukaan:

Tarvitset:

  • 2 tomaattia, kuorittuna, siemenet poistettuna ja paloiteltuna
  • 1 purkki pintopapuja (nesteet valutetaan pois, tietty)
  • 1 iso tai 2 pientä tortillaa
  • 3 munaa
  • 200 gr kanankoipilihaa, viipaloituna
  • Jalapenoja (purkitettuja) viipaloituna
  • Cheddar-juustoa, 1 1/2 dl raastettuna
  • Bobon mausteseosta (tämä seos on salaisuus jota ei paljasteta mutta kerrottakoon että kumina näyttelee pääosaa, siis jeerakumina)    
  • tuoretta korianteria, jos saatavilla       

Ja ohjeisiin:

Paista kananliha kypsäksi pannulla, maustaen meksikolaisittain. Nosta kanapalaset lautaselle. Voita pannulle ja levy kuumalle: paista tortilla kullanruskeaksi, noin minuutin verran molempaa puolta, kääntäen kun tortilla alkaa kuplia. Varo ettet paista tortillaa liian kuivaksi! Leikkaa paistamisen jälkeen tortilla suikaleiksi lautaselle odottamaan.

Laita pannuun voita, pavut ja tomaatinpalat ja keittele keskilämmöllä kunnes pavut ovat pehmenneet. Heitä sekaan kuminaa ja pehmennä seosta soseuttaen papuja. Laita munat kulhoon, vispaa haarukalla ja lisää ne pannuun. Seuraavaksi laita sekaan 3/4 osaa tortillaviipaleista, kanaviipaleet sekä 3/4 osaa raastetusta juustosta. Kääntele seosta 4-5 minuutin välein kunnes muna on kiinteätä mutta ei kuivaa. Ripottele päälle loput tortillaviipaleista ja juustosta sekä jalapenoviipaleet.

Nostele lautaselle ja ripottele päälle korianteria koristeeksi. Nauti hitaasti... ja ota torkut päälle sillä tämä on tuhti aamupala!