Kolmen äiti on viime aikoina ollut harvinaisen hiljaa, sillä täällä on sairasteltu.

Juuri ennen pääsiäistä nuorimmainen (minuutin siskoaan nuorempi ;-) sairastui vesirokkoon. Murphyn lain mukaan se sattui juuri ennen kuin jääkaapissa odottanut vesirokkorokote oli ehditty tuikkaista pulleaan pikku käsivarteen. Ja tasan tarkkaan kaksi viikkoa myöhemmin ilmaantui siskolle pilkkuja myös.

574616.jpg

Vesirokon jälkeen on sitten sairasteltu hajanaisia yskiä ja korvatulehduksia. Ja tietysti niitä tavanomaisia uhmaikätaisteluja.

Vappuna sentään ulkoiltiin - monikkoyhdistyksen vappuriehassa. Esikoinen poti pienoista pettymystä kun parhaan puvun palkinto ei kilahtanutkaan meidän perheen kukkaroon (lahjakortti hamppariravintolaan).

574648.jpg

Ylläolevassa kuvassa ollaankin harvinaisen fiksusti käyttäytyvän näköisiä. Pari päivää aiemmin oli vappurieha hieman villinnyt tätä kolmikkoa. Olimme lähettäneet lapset yläkertaan leikkimään ruoan jälkeen ja nautiskelimme miehen kanssa alhaalla vielä hitaasti vapun tapaspöydästämme. Kilistelimme veuve clicquota ja hymyillen muistelimme suhteen alkuaikoja niinkuin pikkukuplissa on tapana tehdä.

Yhtäkkiä yläkerrasta kuului kamala rysähdys. Juoksu yläkertaan ja tarkistamaan lastenhuone: täydellinen kaaos jonka keskellä makaa kyljellään jenkeistä kiikutettu käsinmaalattu lipasto, yksi laatikoista täysin säpäleinä. Itkuhan siinä meinasi tirahtaa. Olihan se niitä ensimmäisiä hankintoja esikoisen vauva-ajan huoneeseen Dallasissa (ja käsittämättömän kallis lipastoksi).

Tuhmaa tuolia tuli pikku pilteillä kulutettua sinä iltana.