Vuoden suloisin aika on kohta käsillä. Laskemme päiviä juhannukseen.. ja nautimme viheriöivästä pihapiiristä. Kullerot ovat vallanneet pihan alarinteen keinujen takana ja kielot ovat levinneet jopa kukkapenkkiin saakka (sikäli mukavaa, että tämän viherpeukalon ansiosta penkistä ei juuri muuta kukkivaa löydykään..).

667138.jpg

Juhannusta on juhlittu jo hieman etukäteen antamalla lahjoja. Mies sai kauan kaivatun avun pihan siistinä pitämiseen ja oli silmin nähden mielissään - olihan mankunut tätä lelua jo muutaman vuoden ajan. Lahja pääsi heti käyttöön ja kaikki lapset kävivät vuorotellen kyydissä.

667152.jpg

Pian saimme ihailla nurmikkoa joka oli kuin vihreätä samettia - ja mies oli ajon jälkeen huomattavasti pirteämpi ja freesimpi kuin sen entisen ruohonleikkausurakan jälkeen, joka tavallisesti kesti noin 3 tuntia..

Parin viime päivän ajan olemme saaneet myös kummastella keittiön ikkunasta joella Tervasoutuun osallistuneita tervaveneitä ja melontaviestissä uurastaneita kanootteja. Iltasella veden päältä kantautuu moottoriveneiden surinaa ja kalastajien tervehdyksiä.

Eilen lähempänä keskiyötä kävin vielä kuljeksimassa pihalla ihailemassa kesäyön viipyilevää valoa ja poimimassa kielot maljakkoon. Kukkamaailman paras parfyymi täytti pian olohuoneen viettelevällä tuoksullaan.

667198.jpg

P.S. Nämä kuvat on otettu lahjalla, jonka sain ottaa mieheltä vastaan vastikään tehdyllä Lontoon matkalla. Olen kaipaillut pienempää kameramallia jonka voisi helposti sujauttaa käsilaukkuun nopeaa ja kätevää kuvanottoa varten. Mies tykkää yllättää... ja minä olin tietysti aivan onneni kukkuloilla.

667214.jpg

Kuva: www.leica.com