We moved and the blog wanted to relocate also. You can read about our new adventures here.

Tervetuloa kierrokselle kiellettyyn kaupunkiin. Ihan kaikkia 9999 huonetta en ehtinyt iltapäivän aikana tutkia, mutta vaikutuksen paikka teki joka tapauksessa.

Palatsin alue upeine pintoineen on huikean valokuvauksellinen. Voisin kuvata tällaisessa miljöössä päiväkausia kyllästymättä.

Vaikka viimeinen keisari häädettiin vuonna 1924, palatsialueella on yhä aistittavissa salaperäinen ja ylhäinen tunnelma. Paviljongeissa ja aukioilla riittää hiljaisia soppeja joissa voi kuvitella itsensä keisariksi keisarin paikalle.

Maan ja tulen värit keltainen ja punainen hallitsevat täällä, mutta puutarhassa ja seinäkaiverruksissa näkee pilkahduksia muistakin väreistä.

Arvatkaapas mikä elokuva on katsottava nyt uudestaan. Ensimmäisestä katselukerrasta onkin kulunut kaksikymmentä vuotta.

Tomorrow I leave Colorado and head over to the coast. Our home awaits, even though the container is still sailing between continents. Slowly, I start setting up things before the rest of the family arrives. I get four nights and days by myself, to work on creating a home for us.

It may be a long break before I get to post again. But who knows, maybe everything will go smoothly, we get our connections running quickly and you will hear from me soon! 

Kiinan matkan toinen päivä avautuu kuumana ja kosteana. Tiedossa on jännittävä seikkailu: matka muurille.

Pekingistä muurille on matkaa reilu tunti. Kuljettaja jättää minut portaiden alapäähän, ostan lipun gondolihissiin ja lähden kipuamaan portaita.

Jossain vaiheessa tajuan kävelleeni gondoliportin ohi. Edessä on tuskallisen kuuma ja hengästyttävä kipuaminen kohti muuria. Portaita on satoja, ellei tuhansia. Korkeuserosta laakson ja muurin välillä en ole varma mutta uskon sen olevan satoja metrejä.

Viimein ylhäällä. Näkymät alas laaksoon josta olen juuri kivunnut ovat huikeat.

Hengityksen tasaannuttua olen lamaantunut muurin valtavasta skaalasta, ympäröivän luonnon huumaavasta tuoksusta ja ylhäisestä yksinäisyydestä. Saan pitkään nautiskella yksinäni, kunnes vastaan tulee kiinalainen perhe.

Muurilla näkyy kyllä muistoja kävijöistä. Sinne tänne on raapusteltu nimiä ja rakastavaisten merkintöjä.

Pitkin muuria lentää upeita valkoisia perhosia. Ne pyörivät kuin kiusoitellen ympärillä, kuitenkaan laskeutumatta ja yritän turhaan pyydystää niitä kameran ruutuun. Vihdoin onnistaa: yksi niistä kiinnostuu kenkäni ruseteista ja laskeutuu pieneksi hetkeksi maahan.

En tahtoisi millään lähteä muurilta. Tiedän kuitenkin kuljettajan jo vilkuilevan kelloaan alhaalla laaksossa joten suuntaan kohti hissiä. Gondolihissi on jossain paljon ylempänä, sen sijaan löydän hiihtohissin tapaisen jossa istutaan avoimessa penkissä, tuulen heiluteltavana.

Hei hei muuri.

We are flying off Sunday. Before that, Thursday morning to be exact, the men from the moving company will be marching in to pack up the house.

The last week has been unrelenting. Sorting thru things, running errands, making phone calls, selling or giving away all excess to make our start in California less cluttered. Finishing up with chores at one in the morning, getting five or six hours of exhausted sleep, getting up to start all over again the next day.

The kids seem relatively unaffected though. Sure, there have been some questions and maybe even a little bit of sadness, but in general they are just excited, looking forward to the flight and meeting up with the cousins on the other continent.

The eldest got to take swimming lessons with the daycare. Like everything else, she approached it with great enthusiasm, excitement and determination. When this girl wants to learn something, nothing stands in her way. Four days of lessons didn't suffice though, she did not learn to swim yet. Such disappointment, but she's convinced that thanks to the California sun, she will get to jump in the pool every day and will soon swim like a fish.

I'm sure of that too. But first we have to get there. A manic day and a half ahead. When the moving truck rolls away, I think we will finally pop open that special bottle of champagne waiting in the fridge.

My next posting will probably be from California. Possibly even with some photos of the excursion to China. I know it sounds mad, but we did not change our vacation plan because of the move abroad. So, off to west first and then back to east. Talk to you later!!

Vähän niinkuin samalla vietettiin jäähyväisiäkin. Meidän perheen ulkomaankomennus on nyt varmistunut, lähtö tulee jo kesäkuussa. Hyviä kavereita ja vertaisseuraa tulee ikävä.

Allaolevassa kuvassa taas olen ihan toisella rannalla. Nimittäin siellä tulevassa kotikaupungissa. Kymmenen vuotta sitten, työreissulla. Olen tuo oikeanpuoleinen, paljasjalkainen.

Kaikista elementeistä vesi ja nimenomaan meri on minulle se mieluisin. Voisin kuljeskella tuntikaupalla merenrantaa, ihmetellä aaltojen piirtämiä kuvioita. Keräillä kiviä ja simpukankuoria, nuuhkia suolan tuoksua ilmassa, kuunnella veden kohinaa.

Siinä mielessä tuleva kotipaikan vaihto on todella mieluinen, että rantaa riittää. Ja lämpöä. Ken arvaa ensimmäisenä minne olemme suuntaamassa, saa pienen palkinnon. Kunhan olemme asettuneet uuteen paikkaan siis.

Juuri nyt päivät täyttyvät varaston siivouksesta, lomakkeiden täyttämisestä, kohdepaikan asuntojen kuikuiluista, lasten hoitopaikkojen perumisista ja uudelleen järjestelyistä, listojen tekemisistä, vanhasta luopumisesta ja uuden hankinnasta. Ja tietysti myös niistä ihan tavallisista lapsiperheen rutiineista, elämän kun täytyy täälläkin vielä normaalisti pyöriä.

Vaan hyvin, hyvin pian olemme jo jossain ihan muualla.

That's when the sous-chef peeked in, taking my order for breakfast, then fast scurrying downstairs to assist the executive chef.

Some more reading, maybe a little shut-eye... and here comes the tray.

And then, a line-up of kids with presents.

Even though all this was really sweet and we had a great time opening presents, sharing my breakfast and water melon for dessert, the best was yet to come.

I got a message from the real estate agent. There was an offer on our house, too good to pass up.

The house is sold.

En millään raskisi luopua vanhasta. Sivuilla on muistoja menneistä kulkemisista, lukemattomista työreissuista, ihanista seikkailuista miehen kanssa, merkintöjä muutoista valtameren taakse. Löytyy upeita viisumeita hologrammitarroineen, vaatimattomia syljellä liimattuja postimerkkileimoja, nopeasti hutaistuja nimikirjaimia ja pieteetillä piirrettyjä allekirjoituksia.

Passissa on vielä vuosi voimassaoloaikaa, vaikka hajoamassa onkin. Siksi se kuulemma täytyy antaa pois. Eikö sitä voisi mitätöidä? Aion harata vastaan vielä.

Vaikkei lentäminen kauhean ekologista olekaan, tykkään siitä hirmuisesti. Varsinkin jos lennän ilman lapsia, saan rauhassa tuijotella ikkunasta. Katselen pilvien välistä näkyviä joenuomia, hienoja vuorijonoja, maisemaan siroteltuja kyliä ja kaupunkeja.

Tälle kesälle onkin tulossa lentämistä enemmän kuin pitkään aikaan. Lennämme ensin koko perheellä meren yli länteen sukulaisten luokse, minä taas jatkan seuraavana päivänä itään. Vai mikähän ilmansuunta loppujen lopuksi onkaan kyseessä? Matka jatkuu siis Kiinaan Washington DC:stä. Sieltä palaan viikon kuluttua takaisin Yhdysvaltojen länsirannikon kautta Coloradon vuorille.

Mies on varsinainen maailmanmatkaaja. Kätköistänsä löytyy aina jos jonkinlaista valuuttaa. Katselen ja pyörittelen käsissäni kiinalaisia seteleitä.

En ole menossa Kiinaan ensimmäistä kertaa. Työmatkalla vajaa kahdeksan vuotta sitten yövyin yhden yön Pekingissä, matkalla Koreasta kotiin. Laskeutuminen Pekingiin illalla, jatko Helsinkiin aamulla. Hotellihuoneen ikkunasta ja matkalla lentokentälle näin vilauksen kiinalaisesta elämästä. Paljon polkupyöriä. Harmitti etten voinut olla pitempään, työkiireet vetivät takaisin.

Nyt on toisin, saan vaellella Pekingissä sentään melkein viikon. Lennoilla olen yksikseni, töllöttelen ennen näkemättömiä reittejä ikkunasta, vertailen maisemia karttaan, lueskelen, otan nokosia. Ihan luksusta.

Peking-oppaalle on tekeillä oma huppunsa. Minusta tuo Kioto-kangas on siihen aika sopiva. Jotenkin hehkuu sellaista lämpöä ja energiaa, seikkailua ja mystiikkaa.

We have been hemming and hawing about what to do with the balcony banister. The wood on the spindles has started to crack, and a couple of them are pretty much gone. But it seems to be really difficult to find someone to make new ones.

Anyway, it's been a real eye sore for us, and we finally decided to just paint it. So what followed was a lot of sanding..... and some more sanding.... and then sparkling white paint.

We're a really good team, him and me. We enjoy working together, whether it's in silence or chatting away, cracking jokes here and there.

But then there's the audience. Which, I have to admit, was happy running around, doing this and that outside for the first hour. And then:

1. 'I'm thirsty'...
2. 'I fell down.. boooaah..'
3. 'I need to pee!'
   1. 1. 'I want a scarf too!'
      2. 'Can I come inside?'
      3. 'Help, there's a bee by the swings, a bee!!'
         1. 1. 'Get off, it's my turn!'
            2. 'Mom, she's not letting me on the swing!'
            3. 'Can I have more juice?'

A demanding lot, I tell you. By this time, we had the first six spindles painted.

So, we bought some more time with ice cream.

I don't know if other people have the same dilemma with their kids. Gorgeous day, huge yard, swings, slides, bikes and you name it. Nope, we're bored.

Ok, fine come inside. Kiddie channel on and back to the balcony. A few more hours, a couple of sprinkles of rain here and there.......

TA DA!!

En lakkaa koskaan ihailemasta näiden perukoiden puustoa. Löytyy upeita vanhoja kuusia, pitkiä koivukujia, männikkömetsiä.

Pohjoisen kevät tulee hitaasti. Tähän aikaan vuodesta värit ovat vielä todella utuisia. Joku saattaisi pitää maisemaa tylsänä tähän aikaan, mutta skaala on oikeasti aika hienostunut.

Tyttö nauttii ajelusta. Huitelee menemään jo kaukana edellä ja minä porskuttelen perässä. Tie on paikoittain vielä aika märkä, luntakin vielä pientareilla siellä täällä.

Tässä lempipaikkani reitillä. Vuodenajasta riippumatta näkymät pelloille ovat aina yhtä kauniit. Kameralle niitä ei voi oikein mitenkään vangita.

Pyysin istumaan kivelle, pitämään taukoa ajelusta. Hän halusi seistä, leikkiä valloittajaa.