On pidellyt vähän kiirettä.

Eilinen ja tämä päivä on juostu ylösalas rappusia, huoneesta toiseen, sisältä ulos varaston puolelle. Viikattu vaatteita, hinkattu lattioita, kiilloteltu peilejä, järjestelty leluja. Oiottu pinoja, heilutettu imurinvartta, stailattu kaikki elämisen jäljet piiloon kaappeihin.

1363516.jpg

Järkyttävä homma yhden parituntisen vuoksi. Täällä pyörähti tänään kuvaaja, talo menee myyntiin.

Meille uskolliseen tyyliin siivous hoitui miehen hoidellessa ne isot linjat: imuroi, pyyhki lattiat, kävi välillä lumitöissä, palasi hinkkailemaan vessanpyttyjä. Minä pohdin niitä pikkuseikkoja, yksityiskohtia - lehdet sievästi pinoihin, valkoiset kukat kaupasta, hedelmävateja pöydille, roskikset tyhjiksi (krääk, kuka vaihtoi kylppärin roskikseen karmean keltaisen Citymarketin pussin?!?!), viltit nätisti sohville jne. Joka tapauksessa molemmille riitti aivan uskomattoman paljon tekemistä, varsinkin kun kylppäriä siivotessa lapset käänsivät nurin olohuoneen, ja olohuonetta oikoessa alkoi kuulua kikatusta vaatehuoneen suunnalta. Siellä leikittiin piilosta ja vedettiin samalla lakanat ja matkalaukut pitkin yläkerran aulaa. Huoh. Onneksi sisko otti lapset huostaan iltapäiväksi ja talosta saatiin kuin saatiinkiin siisti. Suorastaan hengetön.

1363540.jpg

Tulipa siinä järjestellessä todettua että omistan kokonaisen kirjaston sisustuslehtiä. Niitä löytyy olohuoneen 'kiinakaapista', sohvapöydän alahyllyltä, työpisteen hyllyköstä, sängyn vierestä omasta lukukorista, lisää makuuhuoneen puupenkiltä, yläkerran olkkarin hyllyiltä, kylppärin penkiltä ja muista erinäisistä jemmapaikoista.

1363547.jpg

Taidan omistaa tämän illan ihan vaan lukemiselle. Pikku lepohetki noin parinkymmenen korkkaamattoman lehden kanssa voisi olla ihan paikallaan tämän riehumisen jälkeen.

1363615.jpg

Ja mitä siihen hengettömyyteen tulee, niin eiköhän viikarit pidä huolen siitä että viimeistään ylihuomenna täällä näyttää taas ihan tavallisen kaaosmaiselta. Parempi siis nauttia illalla oikein olan takaa (ja pysytellä kauppareissulla kaukana lehtihyllyistä...).