Ajelimme eilen nuorimmaisen kanssa kotiin päin lääkäriltä. Pojalle laitettiin nyt kolmannen kerran ilmastointiputket korviin, jos oikein muistan. Takapenkillä oli hiljaista, siellä tutkittiin innokkaana äidin lohdutukseksi hankkimaa legokaivuria.

Köhinää.

'Äiti, mua yskittää.'

'No ei haittaa, kohta ollaan kotona.' (Äiti tietää että viime aikoina tekoyskä on ollut ahkeraan käytössä aina kun halutaan vähän huomiota, varsinkin nukkumaanmenon jälkeen.)

Lisää köhinää, kuulostaa todella teennäiseltä.

'Äiti, mua yskittää vielä.'

'Joo, ei se haittaa. Äitin pitää nyt ajaa.'

Lisää köhinää. Pikainen vilkaisu takapenkille. Poika näyttää vähän kalpealta. Lisää yskintää.. ja kakistelua.

Kurvaan tien reunaan juuri kun lentää. Lääkärillä annetut mehut ja jäätelöt (kyllä, kaksi kappaletta) ryöppyää äitin auton nahkapenkille ja ylt'ympäri pikkumiehen vaatteita.

Haju on just niin karmea kuin saatatte kuvitella. Poika, turvaistuin ja penkki valkoisen jäätelöoksennuksen peitossa eikä autossa tietenkään minkäänlaista paperia. Pyyhin pojan kasvot kassista löytyneellä huivilla ja jatkamme matkaa niin tasaisesti kuin äiti vain osaa ajella.

Pitkän hiljaisuuden kuluttua takapenkiltä kuuluu vieno ääni.

'Äiti, mua ei enää yskitä.'