Niinpäs se päivä on taas pyörähtänyt jo puoleenyöhön ja kolmen äiti se vielä valvoo. Yö kun tuntuu olevan sitä kaikkein luovinta (ja rauhallisinta) aikaa. Tänään olikin työntäyteinen päivä: aamupäivä kului kaverin CV:tä tarkistellessa, pikaisen tandoorikanakeittolounaan jälkeen sormet syyhysi jo asetella eilen kaupasta haettu skanneri ajokuntoon. Kiitettävän nopeasti tuo Epsonin käynnistys sujui ja alta aikayksikön olin jo skannannut ekan kuvani (filmi/diaskannausta en nyt vielä alkanut kokeilemaan..).

Iltapäivällä pitikin kiitää sitten hakemaan esikoista joka jo kihisten odotteli tarhan portailla äidin tuloa - tänään alkoi satubaletti! Siihen on öitä laskettu jo yli viikon ajan..

172039.jpg

Baletin jälkeen kiireesti kotiin ja ruokkimaan ja nukuttamaan miehen kanssa pesuetta. Tänään olikin erikoisen korkea motivaatio saada tenavat nukkumaan ajoissa: Lostin uudet jaksot alkaa! Muutamat kapulat heittivät rattaisiin ennen unia, Lauralla ei maistunut nuudelit ja kana, ei, joten lähetettiin sänkyyn ilman ruokaa. Isi heltyi kuitenkin antamaan toista ruokaa puolen tunnin päästä.. Kaksoset samalla kylpyyn ja toinen valvoo riitapukareitten toistensa tukistelua ammeessa sillä aikaa kun Laura syö sängyssä. Tuomas ja Rebekka kuivaksi ja sänkyyn ja Tuomas alkaakin sitten tyypillisen iltaleikkinsä. Pinnarista pois ja iskä nostaa takaisin. Pinnarista pois ja äiskä kiikuttaa takas peiton alle. Pinnarista pois ja taas iskän vuoro... tätä jatkuu noin tusinan kertaa. Sitten ilmoittaa että vaipassa on kakka. Kakka vaihdetaan ja Rebekka vuorostaan ilmoittaa että on hätä. Huoh... pitemmittä kertomuksitta totean että kaikki olivat onnellisesti nukkumassa kun kello näytti 20:52 ja miehen kanssa tyytyväisinä kipusimme teekuppien kanssa telkun ääreen. Yhteispelillä se sujuu.. ja näitä rutiineita onkin harjoiteltu.

Lostin jälkeen energiaa tuntui vielä riittävän joten tietokoneen ääreen ja jatkamaan iltapäivällä skannatun kuvan retusointia. Tässä kuva ennen (isovanhempani vuonna 1929 Oulun markkinoilla):

172052.jpg

ja jälkeen:

172059.jpg